OPERAATIO PERUSTUKSET

Perustusten teko alkoi heti maanrakennustöiden päätyttyä. Meillä päädyttiin tekemään reunavahvistettu laatta. Maaperä on melko savista, mutta paaluttaa ei haluttu. En tiedä millaisia paaluja tuohon vanhan asuinalueen keskelle olisi edes uskaltanut iskeä.

Perustussuunnitelmien valmistumisen jälkeen saimme vielä vinkin että normaalin hiekkatäytönn sijaan kannattaisi mieluummin täyttönä käyttää kevennettyä vaihtoehtoa eli styroxia. Nyt täytöksi tuleekin siis 500mm eps100 styroxia.

Saimme toiselta työmaalta siellä käytettyjä siivuja, jotka päädyimme lopulta purkamaan ja hyödyntämään vaan puutavaraa. Siinäpä olikin hommaa, mutta ihan mukavaahan niitä nauloja oli laudoista irti kiskoa. Timpurimme teki valumuottien maan alle jäävän osan näistä vanhoista laudoista ja maan päälle jäävään osuuteen käytettiin uutta puutavaraa.

Tänään kävin tontilla vastaanottamassa styrox lähetyksen. Melkoista touhua, kun 4kpl 22kg painavia ja 1200x3000 kokoisia levyjä oli aina niputettu yhteen pelkällä pakkausteipillä. Kuski tiputti auton kyydistä yhden nipun (paino 88kg) kerrallaan ja raahasi oikeaan paikkaan tontilla. Vähän rujoa touhua tuntui olevan, mutta ainakin levyt toimitettiin ajallaan.

Muutama tunti toimituksesta sain puhelun naapurilta. "Teidän styroxia lähtee nyt lentoon. Yksi on jo keskellä tietä ja toinen lähtee juuri."
Kiitin kauniisti informaatiosta ja ihmettelin miten noin painava levy lentää tuulessa. Ajoin paikan päälle katsomaan ja tottahan se oli. Yhdestä pinosta oli teipit poikki ja styroxit olivat lähteneet tuulen matkaan. Siltä istumalta sitten Puuiloon ostamaan kutistemuovia. Iltapäivä meni iloisesti ohi styrox pinoja muovittaessa, nyt nyt pitäisi levyjen pysyä paikoillaan viikonlopun myräkässä. 😉

Ensi viikolla alkaa styroxien asennus paikoilleen... ja LOMA!! 🤗

-Mari


Kommentit

  1. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit