MAALARI MAALAA TALOA....

Tikkurila on tehnyt esitteen Suomen suosituimmista talojen väreistä. Esitettä on vähän vaikea ottaa vakavasti, kun on lukenut erinäisiä rakennusblogeja ja -ryhmien tekstejä. 
Olemme hukkumassa omien värivalintojemme kanssa samaan harmaaseen massaan, kuin koko Suomen niemi. 

Tikkurilan KaunisTalo värilastuja ja Teknoksen pari lupaavaa sävyä.

Tikkurilan esitteen mukaan Länsi-Suomi on okrankeltainen, mutta otetaanpa vaikka tämä meidän nykyinen asuinalue verrokiksi. Kaikki talot on rakennettu 2010 vuoden jälkeen, eikä alueelta löydy ainuttakaan keltaista, saati sitten okran keltaista taloa.  Suurin osa on valkoisia, harmaita, valkoharmaita, harmaavalkoisia, sinertävänharmaita ja harmahtavan sinisiä. Joukkoon on tosin eksynyt yksi persikan värinen ikään kuin vahingossa korostamaan harmautta.

Viimeksi 60-luvulla on modernismi ja mustavalkoisuus ollut yhtä voimakkaassa nousussa kuin nyt. Lähivuosina on palattu tuohon vanhaan trendiin. Talot ovat harmaita ja pikkuhiljaa rohkeasti tummempia, kuin pitkään aikaan. Vielä viime vuosikymmenellä suosittiin pastellinsävyisiä taloja, mutta nyt taloesitteissä on rohkeasti mustaa.
Jos katsoo vaikkapa tulevien Porin 2018 asuntomessujen kohdeluetteloa löytää aika yhteneväisen valko-mustan väriskaalan. Muutama poikkeus löytyy tuoltakin alueelta.

No, nyt mietit jo, että: "Mitä siinä höpiset..entä sitten teidän talo?" 
Vaihtoehtoja on mielissämme ollut alusta lähtien kaksi. Joko talosta tulee kokonaan hiilen musta tai valkoinen, jossa on hiilenmusta/tummanharmaita yksityiskohtia. Olemme päätyneet nyt jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Talomme tulee Kastellilta välimaalattuna. Tulimme siihen tulokseen, että se on järkevintä. Suuri osa ulkoverhouksesta tulee puhtaan valkoisena, mutta molemmat sisäänkäynnit maalataan mustiksi. Myös ulko-ovet ovat mustat. Ikkunat ovat ulkoapäin tummanharmaa RR23. Katto, samoin kuin kattoturvatuotteetkin ovat mustat. Olen ollut vahvasti sitä mieltä, että myös räystään aluset olisivat mustat. Sokkeli noudattaa tietysti muuta valittua värimaailmaa. Tähän loppuivatkin sitten helpot päätökset. Nyt pitäisi nimittäin tietää mikä on se TÄYDELLINEN puhdas valkoinen ulkoverhoukseen ja mikä tummanharmaista tai mustista valitaan. Haluan värin, joka ei taita mihinkään ei toivottuihin väreihin, kuten ruskeaan, vihreään tai violettiin.
Nämä päätökset pitäisi olla tehtyinä rakennuslupaa haettaessa.

Tikkurilan KaunisTalo- värilastut ovat tipahtaneet kehityksestä, eikä lastuista löydy harmaa/musta/valkoinen yhdistelmiä vaikka lastuja useita onkin. Ei siis auta, kuin metsästää täydellistä väriä netin avulla tai koputtamalla oveen, jos jollain asuinalueajelulla sattuu täydellisen yhdistelmän löytämään.

Omaa silmää miellyttää toistaiseksi väreistä ainakin Teknoksen 7833. Tummanharmaa ja aika lähellä tuota ikkunanpokien RR23 värisävyä. Päivitän myöhemmin mihin päädytään ainakin nyt näin rakennuslupavaiheessa.
Kuvahaun tulos haulle teknos 7833
Teknos 7833

Voit myös vinkata kommentteihin jos satut tietämään omasta mielestäsi täydellisen värin! :)

-Mari-

Kommentit

Suositut tekstit