Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

SUURET LUULOT SIITÄ MIHIN RAHKEET RIITTÄÄ

Niin oli suuret luulot siitä, mihin rahkeet riittää rakennusaikana. Niin siinä kävi, että talon rakennutöiden siirryttyä mimmien haltuun, loppui aika ja ensimmäinen joka kärsi oli tämä Blogi. Sille, että kirjoittaminen loppui tyystiin ei ole mitään järjellistä selitystä ajan puutteen lisäksi. Joku puolitiehen jäänyt julkaisematon blogiteksti löytyy, mutta katsotaan josko nekin vielä saataisiin julkaistua. Nyt kun aikaa taas on muuhun puuhasteluun, voidaan yrittää herättää blogia henkiin, kertoa kuulumisia ja ehkäpä päivittää mitä kaikkea matkan varrella tapahtui ja millaisia valintoja tehtiin. Eihän se enää sama asia ole, mutta saadaanpa jonnekin ylös käytetyt materiaalit ja tehdyt valinnat. Tällä sohvalla on vietetty paljon aikaa talon valmistuttua. Jospa viimeistään pääsiäisenä olisi hetki aikaa kirjailla raksa-ajastamme :) Kevään mittaan alamme myös tehdä terassia ja suunnitella pihahommia, joten siitä myöhemmin myös lisää.

Viimeisimmät blogitekstit

PIIIITKÄÄ HILJAISELOA!

KASTELLI SAI HOMMANSA VALMIIKSI

TAKORAUTAA JA PAPERIA

ELEMENTEISTÄ TALOKSI ALLE PÄIVÄSSÄ

PERUSTUSHOMMAT LOPPUUN

STYROXIKAKKU ON VALMIS

OPERAATIO PERUSTUKSET

MAANRAKENNUSTYÖT VALMISTUIVAT VIIKOSSA

SE ON MENOA NYT

N-Y-T HUOMENNA!